Tähän astinen saldo. Missään se ei silti tunnu näkyvän. Pitkä matka on vielä siihen et olisin tyytyväinen itseeni. Hyi.
En tajua mistä tää suunnaton synkkyys nyt iski. Sitä vaan tuntuu olevan jossain umpikujassa. Ja jotenkin niin yksin. Jotenkin hankalaa ajatella tulevaisuutta, tuntuu et ei mulla oo sellasta. Kaikki on niin epävarmaa. Blaah, tää on ihan kauheeta taas. On niin voimaton olo, haluais vaan et joku pitäis sylissä ja sanois et kaikki kääntyy parhain päin. Yritän ajatella sitä kun O sanoi et yhdessä me selvitään tästä. Mun on vaan uskallettava luottaa siihen. Mut se vaan pelottaa niin paljon. Mut onko mulla vaihtoehtoja?
Onkohan ne nyt nuo lääkkeet mitkä vetää mielen näin matalaksi.. Pari päivää meni ihan ookoosti mut nyt on taas kauhee epätoivo. Just tätä mä pelkäsin et O ei kestä/jaksa. Et tulee näitä takapakkeja.. Pitää varmaan pyytää siltä anteeks eilistä.. Vaikka ei mun pitäis joutua pahoittelemaan tunteita ja niiden näyttämistä mut en tiedä oliko se niin reilua hänen joutua katsomaan sitä nyyhkimistä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti