No nyt se tapahtui. Lipsahdin taas siihen rääkkiliikunnan ihmeelliseen maailmaan. Saa luvan jäädä ainoaksi kerraksi koska muuten varmaan tätä menoa oon haudassa ennen kun tän paskan läpi rämmin. Pakko koska muuten joudun varmaan tihentää niitä terapiakäyntejä taas.
Ensinnäkin, tää on ollu niin vitun maanantai tän shn kanssa kun voi vaan olla. Oon yrittänyt syödä vähän ja useammin (4 krt) koska uusi viikko ja uusi mahdollisuus mut kaiken oon oksentanu pihalle. Eli tän päivän saldo neljä oksennuskertaa mistä vatsalihakset kipeet ja haudastanousseen look kaikkine kalpeine naamoineni ja kauhee nälkä mut ei vaan voi syödä. Vittu kun pitää taas vaatia itseltään liikoja. Tuli siitä syömisestä ja oksentamisesta niin vitun huono olo henkisesti et sorruin sit nyt illalla jumppaamaan kunnon rääkkijumpan ja tuntu et kuolen varmaan kohta. Mut se hyvä olo mikä siitä tuli oli vaan niin voittamaton vaikka tiedän et se tekee vaan hallaa tälle toipumiselle. Oon kuullu et sairaus voi muuttaa muotoaan mut en haluu enää yhtään anoreksisempaan suuntaan mennä.
Jostain pitäis nyt löytää se usko parempaan huomiseen. Vittu kun tuntuu et kaikki mahdolliset asiat taas vaivaa ja lisää ahdistusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti