Eilen kun O nukkui tuossa sängyllä, katselin sitä ja mietin miten paljon sitä rakastankaan. Pari kyyneltä siinä vierähti kun pelottaa niin paljon et jos annan taas tunteille täyden vallan, sattuu taas kahta kovempaa. Se tunne on niin tuttu, se 16-vuotias tyttö pelkäsi just samalla tavalla. Halasin sitä ja toivoin et se ei koskaan menis siitä pois.

Katselin sen käsivarsia miten ne on edelleen yhtä kuumat kun sillon seitsemän vuotta sitten. Ja sen sormet ja kämmenet, oikeestaan koko kädet saa edelleenkin mut syttymään (Joo mulla on vissiin joku käsi/käsivarsifetissi) samalla tavalla kun sillon. Huh huh.

On se niin täydellinen just mulle.