Ennen mä en voinu yhtään syödä mitään ns. normaalia. Mun päivän ateriat koostui kahvista, kurkusta kuorittuna joo, kyllä, mun sairas mieli ajatteli et siinä kuoressa on ihan kauheesti kaloreita ja Pepsi Maxista. Ja nimenomaan ehdottomasti Maxia koska siinä ei oo kaloreita juur mitään. Tuo on kyllä edelleen, en juo kun Maxina mut oon koittanu sitäkin vähentää ja siirtyä vissyihin/kivennäisvesiin koska ne nyt on paljon terveellisempiä kun tuo makeutusaineita täynnä oleva Pepsi. Tänään ostinkin taas kolme kivennäisvesipulloa jääkaappiin. Ruokaa en vieläkään kauheasti pysty syömään, varsinkaan kun oon yksin ilman O:ta mutta O:n kanssa oon mm.salaattia saanut syötyä mikä on tosi iso saavutus!
Ja O:n kanssa oon ollu oksentamatta. Sekin on mulle ihan huikea saavutus! Jokainen väliin jäävä oksennus on aina vaan hyväksi. Aikasemmin saatoin oksentaa myös pelkät kahvit pihalle, nyt pystyn sen Pepsin ja kahvin, tai oikeestaan kaikki juomat pitämään sisällä ilman et ahdistaa yhtään. Positiivinen askel sekin.
Se pakottava tarve liikkua on jääny. Tässä otettu takapakkia mutta vain vähän.
En enää ravaa päivässä kymmentä kertaa vaa'alla. Käyn kyllä edelleen päivittäin mut yleensä vain aamulla kun ne väittää et se on se todellinen paino.
En myöskään punnitse itseäni enää ennen oksentamista tai sen jälkeen.
Mun ei oo enää pakko oksentaa vatsaa täysin tyhjäksi. Ennen en lopettanut ennen vatsahappoja mut nyt pystyn luottamaan omaan tuntemukseen milloin vatsa on tyhjä ja siihen kun ei vaan enää tuu ruokaa mut ei myöskään vielä niitä vatsahappojakaan.
En enää itke ihan koko aika. Välillä menee päivä niin et vasta illalla saattaa tulla itku, ei ihan joka kerta sillonkaan. Sillon ennen päivässä oli vaan pieniä hetkiä etten itkenyt. Tää oli sitä aikaa kun O:n kanssa meillä ei ollut mitään eikä se halunnu mun kanssa olla. Hyi miten oikeesti sydäntä puristaa edelleen ajatella tuota aikaa.
Pystyn vähän puhumaan. O:lle haluaisin vielä enemmän mitä tähän asti mut se on jotenkin vielä vähän vaikeaa. Kun edelleen pelkään et se hylkää ja tästä sille eilen sanoinkin. Siihen se vastasi ettei se mua hylkää 💛 Jotenkin tuntuu et olis helpompi alkaa puhumaan sille jos se enemmän kysyis. Kun se aloittaminen on aina vähän vaikeeta. Mut tää nyt karkas taas sivuraiteille
En enää ravaa päivässä kymmentä kertaa vaa'alla. Käyn kyllä edelleen päivittäin mut yleensä vain aamulla kun ne väittää et se on se todellinen paino.
En myöskään punnitse itseäni enää ennen oksentamista tai sen jälkeen.
Mun ei oo enää pakko oksentaa vatsaa täysin tyhjäksi. Ennen en lopettanut ennen vatsahappoja mut nyt pystyn luottamaan omaan tuntemukseen milloin vatsa on tyhjä ja siihen kun ei vaan enää tuu ruokaa mut ei myöskään vielä niitä vatsahappojakaan.
En enää itke ihan koko aika. Välillä menee päivä niin et vasta illalla saattaa tulla itku, ei ihan joka kerta sillonkaan. Sillon ennen päivässä oli vaan pieniä hetkiä etten itkenyt. Tää oli sitä aikaa kun O:n kanssa meillä ei ollut mitään eikä se halunnu mun kanssa olla. Hyi miten oikeesti sydäntä puristaa edelleen ajatella tuota aikaa.
Pystyn vähän puhumaan. O:lle haluaisin vielä enemmän mitä tähän asti mut se on jotenkin vielä vähän vaikeaa. Kun edelleen pelkään et se hylkää ja tästä sille eilen sanoinkin. Siihen se vastasi ettei se mua hylkää 💛 Jotenkin tuntuu et olis helpompi alkaa puhumaan sille jos se enemmän kysyis. Kun se aloittaminen on aina vähän vaikeeta. Mut tää nyt karkas taas sivuraiteille
En tiiä voiko tähän mainita laihtumisen? Kun se sinänsä ei oo edistymistä... Varmaan enemmänkin sen et se ei oo enää niin rajua? Oon nyt pysyny aika samoissa lukemissa mitä sillon vaakapäivityksessä mainitsin ja se
Se että tulin kaapista ulos. Ja se etää hain apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti