Muistan ikuisesti sen päivän kun O sanoi sen ekaa kertaa. Muistan niin selvästi miten hänen asunnon eteisessä halattiin ja se sanoi sen. Menin itse hetkeksi ihan lukkoon, kukaan ei ikinä ollu mulle aiemmin niitä kolmea sanaa sanonut. Vastasin sit tottakai että niin minäkin sinua.
Eilen tuli taas ihan jäätävä ahdistus kun söin kanasalaattia sellaisen ohuen leivän sisällä. Itkin vaan sohvalla ahdistusta ja O sit kysyi et miten se noin kovin ahdistaa? Vastasin sit ihan rehellisesti et sitä vaan ajattelee et ehkä joku mua joskus vielä rakastaa jos oon laihempi. Se sit sanoi et rakastaahan hän mua. Ja on koko ajan rakastanutkin, ei se niin vaan katoa. Et ei hän muuten siinä olis. Tuntui et menin samalla tavalla hetkeksi ihan lukkoon kun sillon ekalla kerralla kun se on niin sanonut, en oikein mitään saanu enää suusta ulos. Olin jotenkin niin yllättynyt ja samaan aikaan niin suunattoman iloinen. Mut vaikka en sanonu mitään takaisin, O varmasti tietää et rakastan sitä enemmän kun mitään muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti