Tänään on siis ahdistanu kauheasti jostain syystä. Varmasti osasyynä on tää väsymys/uupumus mut ei pelkästään se.
On jotenkin tosi tyhjä olo. Sellanen et millään ei oo mitään väliä, en onnistu kuitenkaan yhtään missään. Tosi hankala kuvailla, ihankun olisin joku robotti.
Pelottaa taas ihan suunnattomasti et tää sairaus ajaa ihmiset kauemmas ja kauemmas musta. Et jään taas yksin. Sitä pelkään kaikista eniten. Mun pää ei sitä kestäis enää. Se on mun suurin pelko ja hassua kyllä niin se tavallaan aina välillä ruokkii ja pitää kiinni tässä sairaudessa. Tai en mä tiedä, siinä on niin monta tekjää.
Ja on kauheen huono omatunto kun söin vähän karkkia ja en vaan yksinkertaisesti saanu niitä ylös vaikka miten yritin. Siks en kykene nyt enää mitään syömään vaikka on ihan järkky nälkä ja koko ajan haaveilen tilaavani kanapitaleivän koska se on niin hyvää. Mut sit tulee taas sh ja vaimentaa ton terveen ajatuksen päässä.
Et en mä voi sitä tilata koska a) olen lihava b) en oo ansainnu sitä todellakaan ja c) ahdistun vaan enemmän. Se sh on vaan niin pirullinen kun se valtaa ajatukset. Tekis mieli vaan huutaa et mene vittuun mut ei sitä vaan kykene vastustamaan, mulla ei oo voimia sellaseen. Sitä on niin heikko ja avuton. Mun suurin oljenkorsi on ollu O ja nyt toivon et toi lääkitys vähän auttais terapian kanssa.
Sitä on taas vaan niin loppu. Niin väsynyt. Ja tuo viikonloppu pelottaa taas. Jos joutuu olemaan vain yksin, omien ajatusten vankina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti