Voi jumalauta et voi ihminen tuntea itsensä uupuneeksi! Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Nää viimepäivät on taas ollu kauheeta suoriutumista vaan tunnista toiseen. Sitä vähän illalla pelottaa ettei saa nukutuksi et sit on pahempaa ja aamulla pelkää et miten uuvuttava päivä tästäkin taas tulee. Se on sellasta et jo vessaan menokin vaatii kauheen suunnittelun ja ponnistelun. Pakko varmaan käydä ostamassa kasa energiajuomia jos niistä sais virtaakun ei tuo kahvi tunnu auttavan yhtään mitään.
Onneks huomenna ei aamulla tarvii ketään viedä yhtään mihinkään.
Huomenna onkin taas perjantai ja viikonloppu vailla yhtään mitään suunnitelmaa. Voikun saisi nukkua ihan niin pitkään kun haluaa mut ei, on nuo lapset. Ja vaikka O olis yötä niin se on unensa ansainnut kun sillä on omia terveydellisiä juttuja ja se on ollu töissä. Mut kyllä sitä salaa aina toivoo et se aamulla nousis ja sanois et nuku sä vaan niin kauan kun nukuttaa.
No, ei auta kun porskuttaa eteen päin. Niinhän ne sanoo et kuolema sit kuittaa univelat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti