Missä olisinkaan ilman O:ta. Se eilenkin oli niin ihana ja lohdutti kun itketti. Miten se voikaan olla niin ihana. Ja eilen mulla olis ollu mahdollisuus sille sanoa kaikki ne mieltä askarruttavat jutut kun se sanoi et kerro vaan, ei hän voi tietää jos en puhu. Totta se on, eilen vaan oli pää jotenki ihan sekasin ja sen hänelle sanoinkin niin en kysnnyt oikein mitään fiksua muotoilemaan. Sanoin myös et kun en tiedä mitä se ajattelee niin siihen se vastasi että hoidetaan mut kuntoon et hän on tukena tässä. Sanoinkin sille et en parane ihan sormia napsauttamalla ja en halua et hän on vaan sen takia tässä. Vastasi se et ei se oo. Ja se toi mulle salaatin ja sain sen syötyä mihin O sanoi et se on ylpeä musta. Enkä oksentanu sitä ulos. Tuli O:n kehuista sellanen onnistuja fiilis kerrankin.

Nyt se onkin muutaman yön ainakin ihan omassa kodissaan. Ihan hyvä sinänsä kun sillä on nyt omat terveyteen liittyvät jutut ja toisekseen, en halua et se kyllästyy muhun. Vaikka kyllä mulla ikävä illalla iskee mut enköhän selviä siitä. Saas nähdä miten tän päivän syömisten kanssa käy mut en nyt jaksa stressata niitä kun muutenkin pää on ihan sairaan kipeä taas. Se äsken kävi tässä vielä ennen töihin lähtöä ja oli jotenkin kireä mistä vähän fiilis laski kun aina pelkää et se oon mä mikä sen saa äreäksi tai et se on jostain vihainen (vaikka ei pitäis olla mitään syytä?) mut veikkaan et se johtui vaan siitä kun lapsilla oli oma show menossa.

Eli ihan ok fiiliksillä siis uuteen viikkoon! Eiköhän tää mieliala tästä kerkeä vielä muuttumaan monta kertaa mut aina voi toivoa ettei!