En taas oo oikein mitään muuta kyennyt tekemään kun makaamaan sängyssä ja itkemään. Huomaa taas kun kämppä on kun pommin jäljiltä. Onneks kello ei oo vielä paljoa vaikka tuntuu et tää päivä olis kestäny jo ikuisuuden. Ehkä mulla on vielä toivoa tästä ryhdistäytyä ja tehdä jotain. Kaupassa ainakin pitäis käydä mut sekin tuntuu taas niin helvetin ylitsepääsemättömän vaikeelle.
Sain äsken perseen raahattua tähän sohvalle koska sieltä alkoi Emmerdalen uusinnat ja esikoinen taas kysyi että "äiti mikä on?" mut miten mä ton ikäiselle mitään vastaan? En oikein voi vastata että äidillä vaan on niin ikävä isiä ettei hänkin ala sit ikävöimään kauheasti saati mistään masennuksesta tai ahdistuksesta sanoa. Tyydyin vaan vastaamaan taas että äitillä on niitä aikuisten huolia.
Kysyin jo meidän äitiä hoitamaan lapsia parin viikon päästä et päästäis O:n kanssa tekemään jotain yhdessä mut saas nähdä haluaako se mitään tehdä. En oo sille mitään vielä sanonu asiasta edes ja saas nähdä pääseekö meidän äiti edes tulemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti