Oon huomannu et näin kun kirjoitan, ymmärrän itse asiat paremmin ja selkeämmin kun saan ne jäsennettyä jotenkin omaan päähän järjestykseen ettei ne kaikki oo vaan sellanen sekametelisoppa. Ja jotenkin käsittelen ne paremmin ja näissä asioissa niinsanotusti saan vahvistuksen et ne on historiaa. Siks tuli tarve purkaa kaikki se miten kohtelin O:ta.
Osasin oikeesti olla tosi kamala. Jaksoin aina mm. kotitöistä nalkuttaa kun jouduin ne yksin tekemään. Ja onhan se totta, oli se todella uuvuttavaa mut kun sillon ei vaan kyennyt näkemään ja ymmärtämään sitä et ei se toinen sitä kiusallaan tee. Hänellä oli omat syyt siihen miks se oli niin väsynyt. Ja onhan se totta, suurimman osan yhdessäoloajasta hän kävi töissä ja minä olin lasten kanssa kotona. Nyt kun tiedän syyn, oon niin pahoillani et omalla tavalla varmaan lisäsin sitä henkistä väsymystä.
Oli tosi itsekäs. Mut niin oli kyllä hänkin. Mut mä varmaan enemmän. Välillä sitä oli vaan niin uppoutunut siihen omaan yksinäisyyteen et purki senkin väärällä tavalla toiseen sen sijaan et olis asialle tehnytkin jotain. Vaadin välillä niin kohtuuttomia ja oon siitä niin helvetin pahoillani.
Ja se miten riidan päätteeksi usein uhkailin erolla ja olin häntä heittämässä pihalle. Mut se oli vaan sitä kun oma pää oli niin sekasin sitä pelkäs aina et se toinen ei jaksa enää ja lähtee. Vaikka ei se oikeuta toimimaan niin. Mut jotenkin se aina vaan siihen ajautui vaikka ikinä en tosissani sitä halunnut.
Saatoin välillä myös vaatia häneltä isänä liikaa. Tästä ollaan neuvolassa ja perhetyön kanssa puhuttu et tää johtuu siitä kun on niin nuorena menettänyt oman isän nii ei ehkä osaa muodostaa sitä oikeaa käsitystä isyydestä ja siinä helposti tulee vaadittua ja odotettua liikaa. Se on kuulemma hyvin tavanomaista näissä tapauksissa ja siihen auttais se että puhuu lasten isän kanssa mitä kumpikin odottaa ja kokee isyyden. Ehkä jonain päivänä keskustellaan tämäkin.
Ja se syrjähyppy. Se on sellanen mitä kadun edelleen koska siihen ei varsinaisesti ollu mitään syytä. Sitä vaan toimi niin sumussa ednoksen takia. Ja muistan miten itse joskus itse niin huutelin et kerran pettää, pettää toistekin mut voin vannoa et mun kohdalla se ei todellakaan pidä paikkaansa. En ikinä koskaan enää vois satuttaa toista niin pahasti. Vaikka oon mä yhtä pussannut tuon jälkeen mut sekin on jo selvitetty ja mä koin sen itse vitsinä. Sopimattomana sellaisena. Ja itse asiassa pari kertaa mua on yritetty suudella O:n ystävien puolesta mut oon torjunut ne. Toinen jopa yritti tunkea kerran kättä housuihin kun oltiin ystävän naisystävän ja tän miehen kanssa baarissa. Vittu että se ahdisti kun sillon just painin menneisyyden ja ednoksen ensioireiden kanssa. O:lle en tästä sanonut kun en halua heidän välejä pilata kun tuo tyyppi nyt kännissä on aina yks sika. Ja koskaan en antaisi sen tunkea niitä käsiä yhtään mihinkään tai mitään muutakaan. Et sinänsä ihan harmiton juttu kun peräännyin saman tien eikä se mihinkään kerenny koskee. Ja kun O tietää millainen tää ihminen on niin.
Ja se miten usein baarin jälkeen hänelle mainitsin et miehiä olis ollu taas jonoksi asti. En tiedä miks hän sen koki loukkaavana koska itse tarkoitin sen niin et vaikka vientiä olis, halusin aina vaan tulla hänen luokse kotiin. Jotenkin ehkä vähän kierrellen ilmaista et hän voi myös menettää mut. Vaikka ei se olis menettänyt. En tiedä miks niin tein? Kai sitä jotenkin ajatteli et toinen pysyy siinä rinnalla tai jotain. Halusin et hän tuntee olonsa niin specialiksi koska sitä hän on! Halusin et hän tietää etten halua muita kun hänet. Luulikohan hän et noina iltoina olis jotain tapahtunut? Koska ei, ei todellakaan! Aina muistin mainita että kiitti mut ei kiitti, mä oon kihloissa ja aion niissä myös pysyä. Se varmaan oli kun oon kerran sen luottamuksen pettänyt näissä asioissa niin se on hankala luottaa enää. Vaikka olin sen luottamuksen arvoinen, sen vannon vaikka käsi Raamatulla!
Ne lukuisat kiukuttelut. Osa johtui ihan vaa siitä kun nuorimman syntymän jälkeen mun menkkaoireet muuttui aika radikaalisti verrattuna entiseen. Olen edelleenkin ihan perkeleen kiukkuinen ja skitso ylireagoin ennen kuukautisia. Ja ne hän tiesikin. Mut muutenkin kiukuttelin aika paljon ja se johtui tästä sisäisestä pahasta olosta. Se vaan purkautui niin.
Voi kun hän nyt ymmärtäisi et tuo kaikki on mennyttä. Ja miten pahoillani olen. Koska oikeesti oon itsekin ihan vastikään alkanut ymmärtää mistä tuo kaikki johtui. Sitä ei aina itsekään tiedostanut että mistä tuo käytös johtui. Ja voi luoja miten helpottavaa tää on, tietää ettei ehkä sit kuitenkaan oo tulossa täysin hulluksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti