Niitä taas tulee ja menee, osasyy varmaan jälleen lähestyvät menkat... Vaikka tulee näitä hetkiä muulloinkin kun tekis mieli vaan luovuttaa ihan kaiken suhteen.
Sitä vaan taas tuntee epätoivoa kun ei yhtään tiedä että mitä se toinen haluaa ja onko se yhtään ajatellut asioita. Tai ylipäänsä mitä se ajattelee musta ja tästä sairaudesta. Mitä se oikeesti haluaa? Jotenkin tuntuu et käytetäänkö mua hyväksi ja satutanko itseni vaan pahemmin? Jos tästä enempää voi edes sattua..
Mutta kun en uskalla kysyä. En halua painostaa enää yhtään. Mut kun en haluais loputtomiinkaan odottaa jos sen vielä teen turhaan. Mutta aikaa ei oo kulunut kun (jo) kaksi kuukautta. Kuukausi vielä niin ollaan oltu yhtä kauan erossa kun viimeksi..
Mulla vaan on niin kova ikävä meitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti