Nyt rupesin taas vaan miettimään sitä miten oikeesti O ei oo mua kehunut sit joulun jälkeen. Tai sanoi se eilen et se on ylpeä musta mut muuten ei. Se ei oo sanonu et oon kaunis ja viehättävä. Se ei oo sanonut et se pitää musta, että sillä on ikävä mua. Tai että oon sille tärkeä ja et se haluaa mut. Miten tärkeetä mun olis kuulla noi mut ei, ei se oo sanonu. Sitä nyt sit väistämättä miettii onko se nyt tosissaan tässä. Koska voin sanoa et mä en kestäis sitä et se pelleilee nyt vaan jotain. Haluan et se on täysillä tässä mukana ja oikeesti haluaa mut eikä ketään muuta. Sillä olis ollu mahdollisuus sanoa noi mut ei se oo sanonu.
Ehkä hän ei vaan ymmärrä miten paljon tälläiset pienet asiat merkkaa tässä vaiheessa kun oon niin syvällä täällä paskassa. Ja onhan se nyt ihan ymmärrettävää koska ei hän oo aiemmin ollu tällein syömishäiriöisen elämässä mukana näin lähellä. Mun varmaan pitäis kaivaa yks teksti missä oli hyvin kuvattu miten pienet asiat voi olla meille niin suuria. Ja toisaalta, tää on yks syy miks meidän pitäis puhua. Et hän ymmärtäis vähän paremmin mua. Ja et välillä se on niin pienestä kiinni mut silti ei hänen tarvii varoa sanojaan. Mä vaan en näin voimakkaasti reagois siihen ämmäänkään jos se sanois mulle noi asiat. Mut ehkä se ei sano siks et se ei tarkoita niitä? Et se ei tunnen niin mua kohtaan?
Joo, tää on se hetki kun lopetan tän ajattelun tähän ettei se oo menoa taas kohta. Sitä päivää vaan odottaa niin kovasti et se sanois noi puuttuvat sanat. Ne mitkä sais mut uskomaan vielä enemmän parempaan huomiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti