Kuolema.

Tää tulee olemaan nyt ihan kauheeta tekstiä mut onneks kukaan tuttu ei näitä lue eikä munkaan tarvii enää tän jälkeen tähän palata. Mutta pakko vaan purkaa kun ajatukset aina sillon tällön ajautuu kuolemaan. Vaikka tiedostan kyllä et se ei oo ratkaisu enkä todellakaan just nyt mitään itsemurhaa tässä haudo.

Sitä vaan miettii tällein kun on elämässä niin pohjalla kun voi vaan olla. Millaiset hautajaiset haluaa (tästä muuten en oo ikinä kenellekkään sanonu), miten käytännön asiat hoituu sen jälkeen, mitä jos sairastuu vakavasti, joutuu onnettomuuteen jne jne.

Välillä sitä miettii et se olis "helppo" jos joutuisi johonkin onnettomuuteen tai sairastuisi. Siinä joku muu päättäis sun kohtalosta ja tietäis et pian se helpottaa.

Pääsisin (toivon mukaan) taivaaseen, pois täältä kaiken paskan keskeltä. Pääsisin isin luo turvaan. Se vois halata taas kaiken pahan pois eikä se enää ikinä hylkäis. Voisin olla isin iso prinsessa. Voisin kertoa sille miten paljon O:ta rakastin ja miten hieno ihminen se on. Vaikka kyllähän se tietää. Voisin kertoa sille miten pahoillani olen kaikesta mitä oon O:lle aiheuttanut. Miten oon sitä kohdellut. Ja se lohduttaisi ja tietäis mitä sanoa. Se kertoisi miten se on seuraillut mun elämää ja nähnyt miten onnelliseksi O mut teki. Miten se uskoo kaikella olevan tarkoitus ja tämän tarkoitus se et pääsisin sen luo turvaan kaikelta kärsimykseltä. Ja se kertois miten on varjellut tyttöjen elämää, ollu niille suojelusenkeli. Enää sen ei tartteis olla yksin, mä olisin sen kanssa suojelemassa. Suojelisin lapsia, O:ta, äitiä ja muuta perhettä ja ystäviä kaikelta pahalta. En antaisi niille sattua mitään pahaa ikinä.

Haluaisin et mun hautajaisissa joskus soitettaisiin tää biisi https://m.youtube.com/watch?v=cJL8WCuw4xo . Se vaan on niin kaunis. Ja haluisin et mahdollisimman moni yrittäisi olla itkemättä. Ja joku kertoisi O:lle ja lapsille miten rakastin niitä yli kaiken. Enemmän kun mitään ikinä ja lupaisin suojella niitä.

Kertois lapsille miten äiti katselee niiden elämää tuolta pilven reunalta ja on heistä hurjan ylpeä. Ettei äiti tarkottanu olla ilkeä, äitillä vaan oli niin paha olla ja oli niin väsynyt ettei aina vaan jaksanut. Miten paljon äiti rakastaa.

Kertois O:lle miten suunnattoman pahoillani olen kaikesta eikä se paska ollu hänen syytä. Kertois miten upea ihminen se on ja miten paljon rakastin. Että hän vielä jonain päivänä antaisi kaiken anteeksi. Uskoisi etten oikeesti tarkottanu niitä kauheita sanoja ja tekoja. Miten väsynyt ja rikki olin. Tein tän kaiken vaan rakkaudesta kun halusin häntä suojella. Miten paljon kadun et annoin menneisyyden pilata kaiken. Miten häntäkin rakastin niin mahdottoman paljon. Niin paljon että mun on parempi olla jossain täällä. Koska sit se ei satu. Se rakkaus on kaunista eikä tee kipeää.

Kertoisi O:n vanhemmille miten pahoillani olen kun en saanut tehtyä heidän poikaa onnelliseksi. Mun ei ollu tarkoitus satuttaa sitä. Miten paljon heidän poikaansa ja heitä rakastin. Miten kiitollinen olin kaikesta siitä avusta mitä heiltä sain. Mite ole pahoillani että epäonnistuin miniänä. Halusin ja yritin kyllä mut aina se vaan ei riitä. Sen että kadun kaikkea tätä nii paljon. Sen että oikeesti tein kaikkeni että O olis antanut meille vielä mahdollisuuden. Mut se vaan ei riittänyt ja olen siitä pahoillani. Pyytäisi ettei ne olis O:lle sen takia vihaisia.

Kertoisi äidille miten pahoillani olen kun en kertonut hänelle. Miten pyydän anteeks sitä miten kauhea olin teininä. Miten pahoillani olen kaikista kauheista syytöksistä ja epäilyistä. Miten häntäkin rakastin.

Kertoisi veljille että kaikesta huolimatta he olivat päivittäin mielessä. Miten en vaan osannut pitää yhteyttä. Miten heitäkin rakastin.

Ja kaikille ystäville. Kertoisi miten halusin asioista puhua mutta en uskaltanut. Niin monesti jätettiin yksin ettei sitä vaan enää uskaltanut. Miten tärkeitä he olivat mulle. Miten iso tuki pelkkä läsnäolo oli. Miten kiitollinen heistä olinkaan.

Kertoisi kaikille et nyt kaikki kärsimys ja tuska olis ohi. Miten mun on nyt parempi olla. Ei kipua, ahdistusta ei ikävää. Miten olisin joka tapauksessa osa kaikkien elämää, vaikka kummitellen. Miten olisin vihdoin onnellinen. Kuinka tuulenvire kesällä olis mun kosketus. Se kirkas tähti taivaalla, se olisin minä. Katselisin teitä kaikkia tuolta ylhäältä ilman tuskaa. Voisin vihdoin olla kevyin mielin.

Osa asioista on sellasia mitkä pitäisi muutenkin saada sanotuksi. Se vaan on jotenkin niin vaikeaa. Vaikka ei se pitäis olla.