Eilen tosiaan kirjoitin taas pitkän tekstin kun ahdisti mut se katos kun sammutin puhelimesta näytön.
Juteltiin O:n kanssa vähän siitä kun hän lupasi olla katselematta muita helpottaakseen mun henkistä taakkaa. Ja se sanoi et niin hän on ollutkin ja jotenkin se vähän huojensi kun kuitenki oon aina välillä miettiny et onko näin jos se vaan on ainut syy miks se niin tekee. Vaikka kyl mä oon luottanut sen sanaan ja on se oikeesti helpottanut tosi paljon.
Hän myös sanoi et näin pikkuhiljaa katsellaan meitä (tai jotain sinnepäin). Et hän esim just välillä viikonloppuja on meidän kanssa ja näin. Mulle ei vaan ihan auennut et mitä hän niinkun tarkalleen tarkoitti ja jäi sit kysymättä kun piti lapsille laittaa musiikkia (oltiin autossa) ja kävi sit itkettää ihan huolella taas kun oli niin epäonnistuja olo sen aiemman takia. Pitää varmaan jossain välissä yrittää varovasti kysyä ellei hän ota asiaa itse puheeksi. Enkä mä itsekään oo niitä juttuja yhteenpaluusta ja yrittämisestä/mahdollisuudesta tarkottanu niin et saman tien pitäis kaiken tapahtua. Toivottavasti hän ei oo mitään sellasta luullut. Vaan et ajan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti