Oon nyt tässä kun lapset katsoo pikku kakkosta miettinyt sitä kun edellisen kerran erottiin. Tilannehan oli osimoilleen sama, halusin erota kun sh puski päälle. Ja erottiinkin ja O muutti pois. Sillon sanoin syyksi sen et tunsin niin kovaa syyllisyyttä siitä pettämisestä. Ja olihan se niin, ei valhetta silläkään kertaa vaan silloinkin jätin oleellisimman ja tärkeimmän syyn kertomatta.
Mietin et sillon meidän ero tais kestää kolme kuukautta. Sillon hän vietti tosi paljon aikaa meillä, lähinnä vain iltaisin ja öisin. Johtui suurimmaksi osaksi (muistaakseni) siitä et hän oli päivät aina töissä. Sillon siihen siis meni kolme kuukautta et saatiin korjattua meidän suhdetta.
Sillon pääsin tästä suosta ylös itse, mikä oli omalla tavalla virhe. Koska jos sillon olisin myöntänyt et mulla on ongelma ja hakenut apua niin ei oltais tässä tilanteessa. Mut sillon O oli (tietämättään) tosi iso tuki ja turva. Niin iso ettei mitään rajaa, varmaan siks selvisinkin ilman ammattilaista siitä.
Se ero oli tosi sekavaa aikaa. Erottiin kesällä ja se kesä meni aika pitkälti bailatessa ja siten purkaen sitä ahdistusta. Se oli iso virhe koska känni+syömättömyys=kilarointi. Sillon skitsosin ystäville millon mistäkin. Olin muutenkin tosi sekaisin päästä ja sit vielä alkoholi siihen sotkettu mukaan niin ei yhtään hyvä yhdistelmä. Sitä vaan käytti sitä unohtaakseen kaiken paskan. Mut sillonkin olin kaikesta huolimatta uskollinen. Tutustuin kyllä yhteen mieheen minkä kanssa meillä ei kyllä ikinä mitään ollut vaikka O varmaan muuta luuli ja luulee varmaan vieläkin. Tää mies on myös parin ystävän kaveri joiden kanssa sillon vietin aika paljon aikaa joten sinänsä ei mitenkään kumma juttu et sen kanssa tutustuttiin. Mut ymmärrän täysin miks O varmaan luuli että mulla ja sillä tyypillä olis jotain, olinhan kuitenkin noin kuukautta aiemmin häntä pettänyt. Taisin sen kanssa kerran illan viimeiset hitaat tanssia ja kerran se nukkui mun sohvalla ja silloinkin ystävä oli siellä myös.
Karkasi taas vähän sivuraiteille mut palatakseni siihen eroon, se ei todellakaan sillon vaikuttanut näin niinkun nyt. Sillon sitä oli nuorempi eikä osannut asioita ottaa niin vakavasti. Tai siis et olis hakenut apua ja sillon miettinyt omaa käytöstä niinkun nyt. Sitä ei sillon osannut ottaa opiksi ja asettua toisen saappaisiin kun oli muka niin kuolematon eikä muka ollut mitään ongelmaa missään. Vaikka sen koko ajan jollain tapaa takaraivossa tiedosti et ei tää oo mitenkään normaalia mut jotenkin sen vaan työnsi sivuun ja kuvitteli kaiken olevan fine. Kuvitteli et kun niitä asioita (sh ja menneisyys) ei mieti, niitä ei ole.
Sillon en ajatellut asioita niinkun nyt. Siks tää on kasvattanut enemmän kun se edellinen kerta. Koska oikeesti oon miettiny asioita niin eri tavalla ja eri kantilta. Siks uskon ettei tää enää toistu, ikinä. Nyt oon hakenut apuakin ja vähän avoimemmin tästä puhunut ihmisille. Ja vaikka vielä joskus sairastuisin, O ja muut tietää niin siitä vois heti kertoa kun alkaa oireilemaan. Ja ehkä nekin saattaisi itsekin nyt huomata.
Tätä kaikkea miettiessä oon jollain tapaa havahtunut todellisuuteen tän ajankulun kanssa. Nyt ollaan oltu pikkusen vajaa pari kuukautta erossa. Ei siis edes niin kauan kun viimeksi. Ja silti mulla on kauhee kiire saada vastauksia jo nyt. Mut sekin taas johtuu siitä kun oon asioita ajatellut niin eri tavalla kun sillon aiemmin ja uskon meihin enemmän kun koskaan. Mut pitäis vaan malttaa. Antoihan O mulle viimeksikin aikaa joten nyt täytyis olla mun vuoro olla kärsivällinen. Tiukkaa se tekee mut ei tässä oikein muutakaan vaihtoehtoa oo. Se olis toisaalta varmaan vaan niin paljon helpompaa jos O kävis enemmän täällä. Koska tänään huomasin miten oikeesti sen seura teki hyvää. Piristi ja sain voimia sinne terapiaan. Vaikka ei kauaa vietettykään yhdessä aikaa mut kuitenkin. Ees vähän. Mut häntäkään en voi pakottaa. Siks en sitä oo tänne pyydellyt kun en haluu et se ahdistuu tai mitään.
....ja kyllä tässä alkaa paineita olemaan :D vaikka niin itselleni vannotin et housut on ja pysyy jalassa mut jumalauta miten hyvälle se tänään taas näytti. Niin hyvälle siinä autoa ajaessaan et en voinu katsoakaan sitä päin kun muuten olis tehny mieli vaan repii siltä vaatteet pois. Huh huh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti