Sitä kaipais vaan turvaa ja pysyvyyttä ettei hajoilis näin vähän väliä. Mut tää tilanne on niin kaikkea muuta. Kaikki on niin epävarmaa ihan kaiken suhteen. Etenkin tiedätte kyllä minkä.
Näinä hetkinä sitä taas vaan miettii miten yksin sitä todellisuudessa on. Ei oo ketään kuka pysyisi vierellä kaikesta huolimatta eikä jättäisi yksin. Auttais mut ylös täältä suosta. Ei ystävät oo sama asia vaikka ne tärkeitä onkin. Varsinkin tää mun paras ystävä, ei se osaa olla tukena.
Jotenkin tuntuu et aina kun menee jonkin aikaa hyvin sitä seuraa aina totaalinen romahdus. Välillä sitä on niin kärsivällinen O:nkin suhteen mut sit kaikki romahtaa ja tekis mieli vaan luovuttaa ihan kaikki. Ei sitä loputtomiin jaksa vaa olla vahva. Mut en halua painostaa sitä puhumaan. En halua sitä muutenkaan vaivata etten työnnä sitä kauemmas.
O kävi tässä pikaisesti et pääsin sinne kauppaan. Jotenkin tuntuu taas että rasitan vaan sitä. Puhelimessakin se kuulosti taas niin kireelle. Ens kerralla suoriudun vaan urheasti itse, en halua suututtaa sitä ettei se sit enää halua nähdä mua. Se kun lähti niin kyyneleet vaan tulvi ulos, vittu että niitä oli kaupassakin vaikee pidättää.
Vittu että ilta pelottaa taas. Pelottaa se hetki kun lapset käy nukkumaan. Sit se pahin vasta tuleekin.
Ps. https://youtu.be/vbQXQtQAIms Kuulin ton biisin vastikään, ihan hyvät sanat siinä.. Ja kommenteista päätellen en oo ainut jota ne kosketti aika läheltä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti