Tää aamu alko taas kauheen ristiriitaisilla ajatuksilla. Sitä pikkuhiljaa alkais jo haluamaan jotain vastauksia tolta exältä et onko meillä mitään mahdollisuutta enää palata yhteen mut sit toisaalta sitä haluais antaa hänelle aikaa niin paljon kun hän vaan haluaa. Mut ei tää oma mielenterveys sitä kestä koska tää tilanne ylläpitää niin voimakkaasti tätä omaa sairautta. Sen huomas sillon kun vietettiin neljästään yks viikonloppu. Sillon oikeesti ekaa kertaa viikkoihin teki mieli ruokaa ja sitä jopa söin. Tosin ne tuli kyllä ulos mut oikeesti toi oli tosi iso saavutus et edes halusin kunnolla syödä.
Toisaalta taas sitä on jo menettäny toivon. Koska jos se haluais vielä jatkaa, se osoittaisi sen jotenkin muuten kun seksillä. Esimerkiks (joo, tää on ihan super naurettavaa) se ei oo enää viikkoihin tykkäillyt mistään minun kuvista tai mistään, muiden kyllä. Se ei kysele miten on menny tai painaako joku mieltä. Se ei osoita minkäänlaista kiinnostusta liittyen mihinkään minuun liittyvään. Näähän on jo niin selkeitä merkkejä etten tajua miks ees mistään enää haaveilen. Kai se on vaan myönnettävä et pelkkää pillua se on halunnu. Vitun hienoa olla näin rakastettu seitsemän vuoden suhteen jälkeen.
Onneks se hakee tänään lapset yöks sen luo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti