Se ihana tunne. Perhosia lentelee vatsassa kun edes ajattelet toista. Ajatukset ei pysy kasassa kun vaan haaveilet ja odotat seuraavaa tapaamista. Ja se kun tapaatte miten sydän hakkaa ja punastuttaa. Ei malttaisi pitää näppejä erossa toisesta, haluaa koko ajan vaan koskettaa ja olla lähellä. Hymy leviää korviin ja kaikki on vaan niin ihanaa.
Niin, normaalissa tilanteessa. Ei tässä. Tai en mä voi varmaan sanoa et olisin ihastunut jos toista on jo vuosia rakastanut? Vai voiko? Tunne ainakin on vastaava.
Se on se sama tunne kun sillon alkuaikoina. Tai vois ehkä verrata siihen kun meillä ei vielä ollut mitään. Salaa olit niin ihastunut mut samalla pelkäsit. Päivät menee toista miettien, tällä kertaa ilman kyyneleitä vaan hymy kasvoilla. Sitä tuntuu kun leijailis jossain vaaleanpunaisissa pilvissä aina kun miettii toista. Ja se on ihana tunne! Ei uskalla kertoa tunteista ettei toinen pelästy. Mut samalla tekis mieli vaan hyökätä kiinni ja hukuttaa haleihin ja pusuihin. Ja jo pelkkä sen ajatteleminen saa sydämen tykyttämään ja hymyn leviämään korviin.
Sit iskee todellisuus. Se karu todellisuus. Ja se satuttaa ja särkee sydämen taas tuhanneks palaks.
(Luonnoksista)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti