Taas se tuli. O oli tässä ja halasi pahimman pois mut silti oli pakko mennä vessaan kun se lähti. Mutta edistystä tämäkin, nimittäin ennen mun on ollu pakko oksentaa vatsa kokonaan tyhjäksi mut nyt riitti ihan vaan se et tunsin oksentavani kunnes totesin et vittu, haluun tällä kertaa olla vahva enkä sortua. Nyt sit istun tässä sohvalla kirjoittamassa et pääsen tästä tunteesta eroon.
Kyllä mä tossa jo mietin et on niin paljon helpompaa olla vaan syömättä. Vaikka sekin ahdistaa mut ei näin paljoa. Jotenki tuntuu et oon jossain umpikujassa, teen niin tai näin niin koskaan se ei oo hyvä tai oikein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti