Ja niin taas selvittiin yhdestä viikonlopusta ehjin nahoin. Ainakin päällisin puolin. Oli tää taas yhtä tunteiden vuoristorataa mut pääsääntöisesti fiilis oli ihan hyvä.
O:n suhteen mulla oli oikeasti tosi ihana viikonloppu. Olo oli jotenkin niin turvallinen. Tuntui et ehkä mulla on vielä vähän toivoa. Ja se antoi olla lähellä, siinä on niin turvallista olla. On se vaan niin oikea ihminen auttamaan mua pelkällä läsnäolollaan. Eilen söin muutaman sipsin ja karkin ja olis tehny mieli oksentaa, mut ne O:n sanat ja turvallinen halaus sai mut olemaan menemättä vessaan. Ja oikeesti, se oli tosi iso asia etten menny koska hän lähti sit kaverilla käymään ja jäin yksin, eli mikään ei mua olis estänyt. Mut pystyin olemaan menemättä.
Eli yhteenvetona; kaikki ahdistavat tunteet liittyi syömiseen ja syömishäiriöön, ei O:hon. Sen kanssa asiat etenee omalla painollaan mut syömisen kanssa joudun taistelemaan kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti