Terapiapäivä

Kävin siellä terapiassa taas. On se jännä miten se tietää just miltä musta tuntuu ja mitä ajattelen. Ja se osaa niin hyvin selittää mitä hän luulee ja epäilee et O ajattelee ja kokee tän kaiken.

Tänään mulla tuli ekaa kertaa olo et oikeasti mä en oo ainut joka painii näiden asioiden kanssa ja vihdoin joku ymmärtää. Puhuttiin taas siitä miks halusin erota ja hän sanoi et se on hyvin tavanomaista et siinä tilanteessa ei ajattele selkeästi ja haluaa vaan linnottautua yksin ettei tartte keneltäkään peitellä yhtään mitään. Et saa rauhasaa olla syömättä ja oksentaa ilman et pitää peitellä. Ja just se miten tää kaikki muuttaa ihmistä ja käyttäytymistä niin paljon. Tää erosta ja siitä vitun virhe päätöksestä puhuminen on joka.ikinen.kerta. se hetki kun alan ihan hulluna itkemään ja tänään se terapeutti sanoi et hän ei nää miks peli olis kokonaan menetetty. Se sanoi et hän uskoo kyllä et O jossain vaiheessa vielä jollain tapaa ymmärtää sen etten ollu oma itseni pitkää aikaan ja ymmärtää sen et tää on vaan ohimenevä vaihe mun elämässä. Etten mä oo aina ja ikuisesti se syömishäiriöinen joka tekee ihmeellisiä ratkaisuja sen takia. Koska tää eroaa aiemmasta jo sen takia et nyt hain apua. Eli paluuta entiseen ei enää oo. Et jonain päivänä se näkee muutoksen. Ja se taas puhui siitä et jossain vaiheessa voidaan pitää niitä paritapaamisia (ei siis tän sh:n takia) mut epäilen et O tulee sellaisiin ikinä suostumaan. Vaikka moni niistä on saanu suunnattoman suuren avun ja ymmärtää toisiaan paljon paremmin.

Tänään myös puhuttiin siitä et just tää et oon hakenu apua näyttää O:lle sen et haluan muuttua ja sitä muutosta on jo tapahtunut kun ekaa kertaa terapiaan astelin. Et oikeesti oon tosissani tän asian kanssa ja tosissaan haluan muuttua. Ja et ehkä O alkaa pikkuhiljaa huomaamaan et jos vertaa vaikka syksyyn millon tää oireilu alkoi niin en ehkä oo niin kauheen kiukkuinen ja sulkeutunut mitä sillon ja et pikkuhiljaa niitä muutoksia on tapahtunut ja tulee tapahtumaan.

Puhuttiin siitä miten O:n läsnäolo on auttanu mua jaksamaan ja mm. Eilinen päivä kannattelee tätäkin päivää. O:n äiti toi tullessaan itse tehtyä pizzaa ja söin sitä aika ison palan enkä vieläkään oo juossut oksentamaan. Mikä sen parempi keino tässä tilanteessa O:lle näyttää kun se et yritän saada tän syömisen kuntoon ja syön? Helppoa se ei todellakaan tuu olemaan mut se jos mikä kannustaa syömään edes vähän et voin O:lle näyttää muutoksen ja ennen kaikkea sen avulla saan itseni kuntoon.

Nimittäin ennen kun mun ravitsemustila on saatu korjattua en voi psykoterapiaa aloittaa. Se kuitenkin on seuraavana tähtäimessä. Siitä en tiedä miten tuun ilman O:ta selviämään mut se on sen ajan murhe.

Jäi kyllä ihan hyvä fiilis tuosta käynnistä ja jotenkin tässä alkaa uskomaan et täältä syömishäiriön suosta vielä noustaan voittajana. Vielä kun voittaisin O:n luottamuksen et me onnistuttais vielä meidän parisuhteessa kaikki olis enemmän kuin hyvin!